Ihmisen suuri osa elämää menee töissä. Useimpia se voi jopa harmittaa tämä ajanhaaskuu. Osa elää työlleen. Joillakin on kutsumustyö, osa tavoittelee yhä korkeampaa ja korkeampaa pallia. Useimmat heistä, jotka ovat työttömiä, haluavat töitä. On myös näitä ns. työtävieroksuvia.
Niin tai näin, aina ei voi ollen tyytyväinen. Onneksi töissä sattuu usein mukavia pikkuasioita, huvittavia juttuja, vahinkoja joille voi myöhemmin nauraa ja paljon kaikkea hubaa. Auttaa jaksamaan jos alkaa ahistaa.

Ensimmäisessä työpaikassani lapsenvahtina sattui ja tapahtui. 16v. täysin tumpelo kotitöissä vahtimassa 2v. villiä pojannaskalia 8h/pvä. Pääosin meillä oli tosi kivaa, mentiin ja leikittiin. Syötiin perheenäidin valmiiksi tekemiä ruokia ja viihdyttiin varsin hyvin keskenämme.
Sitten perheenäiti keksi, että ajoittain voisin tehdä ruokaa! Eräänä päivänä pöydällä oli lappu, että jääkaapissa on porkkanoita&muuta tarpeellista, tee vaikka porkkanalettuja. Siis mitä, lettuihin porkkanaa, oikeasti? Lettutaikinan osasin vääntää juuri ja juuri, mutta oli ihan ymmälläni miten ne porkkanat laitetaan lettuihin. Lopulta raastoin niinkuin porkkaraasteen ja sotkin sinne. No... heitin kyllä loput ihan ulkoroskiin ettei perheenäiti olisi nähnyt niitä.
Toisen kerran oli jauhelihaa ja "tee mitä haluat". En ollut ikinä tehnyt mitään jauhelihasta. En ollut edes keittänyt perunoita koskaan. Häpeän edelleen myöntää, mutta vein sen jauhelihankin ja muutaman perunan roskiin ja syötiin leipää. Onneksi poika puhui hyvi vähän.
Lopulta tajusin soittaa äitiltä apua ja otin jo kotoa reseptejä mukaan. Kerran unohdin ne hoitopaikalle ja perheen äiti naureskellen antoi ne seuraavana aamuna.
Kävimme usein läheisellä hevostallilla. Pojalla alkoi olla kyselyikä ja hevosen kakkaroita nähdessään kysyi aina mitä. Huolimattomasti totesin olevan hevosenpaskaa. Muutaman toiston jälkeen poika kertoi isälleen meidän käyvän "kattomatta hevotenpatkaa". jep, 16v. se oli noloa.
Sain myös alkaa siivota "ajankuluksi". Lähinnä imuroida yms. pientä. Kerran pyydettiin imudoimisen jälkeen putsaamaan imuri. Luulin sen tarkoittavan pölypussin vaihtamista ja aikani pakerrettua ja ihmeteltyäni pussin hankaluutta ja ihmeellistä muotoa vippasin sen roskiin. Ja kaivoin takas kun perhe tuli kotiin... se olikin sellainen putsattava malli, josta vaan heitettiin roskat roskiin ja takas se osa. En ollut koskaan nähnyt sellaista.

Perheeseen tuli perheenlisäystä ja minua ei tarvittu hetkeen. Kunnes poika olikin mustis ja hankala ja minut otettiin ajoittain aina vahtimaan. Se pesti loppu lyhyeen kun poika alkoi kutsua minua äitiksi ja äitiä etunimellä. 16v. se ei ollut kauhean imartelevaa, poika huusi kaupassa äitiä ja juoksi käteen kiinni. Minä änkyttämään etten ole sinun äiti. Poika itkee ja roikkuu ja huutaa vaan äitii! Oikea äiti tulee paikalle ja yrittää ottaa pojan syliin ja lohduttaa. Poika raivoaa ja haluaa vain "äidin" syliin. Tulipa aika vähän työtunteja sen jälestä.

Sattu ja tapahtu. Palkasta olin äärettömän ylpeä, 60mk/8h! Että niin nykynuoret, repikää siitä!